Meistä

Nimen Viestimaakarit lyhyt etymologia: Maakari tarkoittaa taitavaa tekijää tai käsityöläistä (ruotsiksi makare). Makkaramaakari tekee herkullista makkaraa, humpuukimaakari on hyvä keksimään epätotuuksia ja Viestimaakarit on taitava brändiviestinnän ammattilainen.

Viestimaakarit on kahden valo- ja videokuvaajan perustama visuaaliseen viestintään erikoistunut mainostoimisto Pohjois-Savosta. Tarinankerronta on ominta alaamme ja uskomme, että hyvä kuva tai video tarvitsee taustalleen tarinan puhutellakseen katsojaa. Kahden hengen toimiston lisäksi meillä on käytössämme laaja kumppaniverkosto, jonka avulla saamme maaliin isommatkin markkinointiprojektit ja muut viestintäkokonaisuudet.

Olemme muuten kauan sitten hyväksyneet sen tosiasian, että luovan työn tekijä ei ole koskaan valmis, ainakaan omasta mielestään. Siksi panostammekin jatkuvasti uuden oppimiseen ja vanhojen taitojen kehittämiseen.

Uskomme, että sinulla on tarina kerrottavana. Me voimme toimia apunasi tarinan visualisoinnissa, oli kyseessä sitten videotuotanto, valokuvaus, brändiuudistus tai tekstituotanto. Inspiroidumme erilaisista ihmisistä, tarinoista ja luonnosta kaikessa monipuolisuudessaan. Erityisesti kestävän kehityksen mukainen vastuullinen markkinointiviestintä on sydäntämme lähellä.

Viesti­maakarit

Topias Tölli

AD & copy, kuva&video

“Terve, oon Topias ja hallitsen aika laajasti viestinnän eri osa-alueita tekstintuotannoista brändiuudistuksiin. Eniten sydäntäni lähellä on valokuvaus ja videoiden tekeminen. Se juontaa juurensa ihan tuonne 2000-luvun alkuun ja lumilautailuharrastukseeni, kun otin laskuporukassamme kuvaajan roolin. Sieltä asti on kantanut innostus valo- ja videokuvaukseen. Vapaa-aikani kuluu edelleen lautalajien parissa, useimmiten minut löytää lumilautailemasta tai surffaamasta. Koulutukseltani olen filosofian maisteri, pääaineena viestintä”

topias@viestimaakarit.fi
044 2625 859

Mikko Kanniainen

asiakkuudet, kuva&video

“Heipä hei, minä oon Mikko ja vastaan Viestimaakareiden asiakkuuksista, sekä tietenkin valokuvauksista ja videoprojekteista. Ennen viestimaakariutta tein pitkään rakennusalan hommia, josta peruja on säntillinen työrytmi ja jämäkät aikataulut (pidän myös Topiaksen näissä asioissa ruodussa). Vapaa-ajallani olen innokas kalastaja ja saattaa minut nähdä myös jääkiekkokaukalossa. Koulutukseltani olen mediapalveluiden toteuttaja.”

mikko@viestimaakarit.fi
040 9111 779